News
Vasta kaksi vuotta sitten perustettu ruotsalainen ohjelmistoyhtiö Lovable on noussut nopeasti Euroopan teknologiakentän ...
On helppo sanoa, että sote-järjestöiltä voi leikata. Silloin ilman apua jäävät ihmiset, jotka eivät jaksa pitää meteliä ...
Seitsemän vuotta Peltosta vanhempi Räsänen osti tälle oluen, joka jäi kuitenkin juomatta Peltosen huomautettua iästään. Kun ...
– Musta kuu (tai uusikuu) on silloin, kun Kuu on käytännössä Maan ja Auringon välissä, ei kuitenkaan pimennyksen tavoin, vaan ...
Mira Luoti kertoo PMMP-dokumentissa joutuneensa seksuaalisen väkivallan uhriksi viihdeohjelman kuvauksissa. Pian selvisi, ...
Koulukiusaaminen jättää pahimmillaan elinikäiset arvet. Muusikko Anna Kokkonen ja koulukiusaamista tutkinut Suvi Skarp ...
Mäntykodon päiväkodin johtajan mukaan sopivia uusia tiloja ei todennäköisesti löydy valmiina. Tammisaaren ainoa ...
Tamperelaisen Vastavirta-klubin katto romahti perjantaiaamuna. Klubin omistaja Panu-Pekka Kotila kertoo asiasta ravintolan ...
Kovassa humalassa ollut kortiton pakettiautokuski ajoi kovaa ylinopeutta koulun ohi Helsingin arvoalueella Eirassa. Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Dennis Pasterstein on jakanut tilanteesta ...
Erikoisjoukot-sarjassa kouluttajana toimiva, omaa verkkovalmennusyritystä sekä nyrkkeilypromootiota pyörittävä Matias Petäistö hermostui kysymykseen, joka häneltä kysyttiin Erikoisjoukot-ohjelman ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results