News
Seitsemän vuotta Peltosta vanhempi Räsänen osti tälle oluen, joka jäi kuitenkin juomatta Peltosen huomautettua iästään. Kun ...
– Musta kuu (tai uusikuu) on silloin, kun Kuu on käytännössä Maan ja Auringon välissä, ei kuitenkaan pimennyksen tavoin, vaan ...
On helppo sanoa, että sote-järjestöiltä voi leikata. Silloin ilman apua jäävät ihmiset, jotka eivät jaksa pitää meteliä ...
Mira Luoti kertoo PMMP-dokumentissa joutuneensa seksuaalisen väkivallan uhriksi viihdeohjelman kuvauksissa. Pian selvisi, ...
Rapukonteista löytyi ainetta, jota säteilee Tshernobylin ja Fukushiman ympäristössä. Yhdysvaltalainen kauppajätti Walmart ...
Koulukiusaaminen jättää pahimmillaan elinikäiset arvet. Muusikko Anna Kokkonen ja koulukiusaamista tutkinut Suvi Skarp ...
Mäntykodon päiväkodin johtajan mukaan sopivia uusia tiloja ei todennäköisesti löydy valmiina. Tammisaaren ainoa ...
Tamperelaisen Vastavirta-klubin katto romahti perjantaiaamuna. Klubin omistaja Panu-Pekka Kotila kertoo asiasta ravintolan ...
Muusikko Mira Luoti on ensimmäistä kertaa kommentoinut julkisuuteen Julkkisselviytyjät-ohjelman ympärillä vellovaa kohua. Hän ...
The Independentin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin olisi toistanut toiveen perjantain Alaskan kokouksessa. Donbasin ...
Kurvisen tai Kaikkosen työkalupakista ei löytynyt torstain aikana riittävästi sopeutustyökaluja, kirjoittaa politiikan ...
Kelan mukaan Näsin vanhempien asumistuki oli tarkistettu vuositulojen nousun vuoksi. Taustalla on eläkkeiden nousu ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results